Markku Palo pääsi Vantaan kaupunginvaltuustoon 2009-2012

Kauden 2005-2008 tiivistys

Puhelin: 040 555 0848

Sähköp.:markku.palo@markkupalo.net

Olen toiminut nyt vajaat neljä vuotta Vantaan valtuustossa Porvariryhmässä, johon on kuulunut 18 kokoomuslaista ja 3 RKP:n valtuutettua. Keskeisin tavoite oli saada kaupungin talous kuntoon ja siinä olemme osin onnistuneet yleisen talouskehityksen tukemana. Vantaan kaupungin käyttötalous on parantunut, mutta velkaantumisaste on maan korkeimpia laskettuna asukasta kohti. Vantaalla on suuria rahoitus-haasteita, kun alamme rakentaa uutta vajaan 30000 asukkaan kaupunginosaa Marja-Vantaata. Maankäytön kertoman mukaan osa lainarahalla tehdyistä investoinneista saadaan takaisin kun rakentaminen lähtee käyntiin.

Valtuustokauden alussa minut valittiin Tuotantopalvelu-lautakunnan puheenjohtajaksi. Työtä nuijan varressa tehtiinkin kaksi vuotta, jonka jälkeen Tuotantopalvelut ja Tilakeskus yhdistettiin ja minusta tuli Tilakeskus-lautakunnan varapuheenjohtaja.

Paikallisyhdistyksessä Tikkurilan Kokoomuksessa olin ollut hallitustyössä pitkään ja päätin, että oli aika antaa vuoro tuoreemmille voimille ja jättäydyin pois vuoden 2008 hallituksesta.

Tilakeskuslautakunnan muut kokoomuslaiset

Yhteystietoni: